Niistä maanantain shoppailuista tuossa puhuinkin eilen kadehtiessani Camillan ryppypaitaa, vaan nyt on se hetki käsillä, että teillekin niitä voinen esitellä.
Minun oli siis tarkoitus käydä yliopistolla syömässä ja ilmoittautumassa tenttiin, johon piti ilmoittautua jo ajat sitten, mutta jotenkin se homma lähti käsistä. Markiisi R kyllä toimi hyvänä ja tehokkaana lounasseurana, mutta koskapa hän ei ole vartijani saatikka komentajani, en saanut mentyä tentiinilmoittautumispaikkaan, vaan päädyin kävelemään sen ohi kohti keskustaa. (Opintojeni etenemisestä huolestuneille tiedoksi, että ilmoittauduin tenttiin sitten tiistaina. Opettaja lupasi, että vielä pääsen tenttiin ja toivotti oikein onneakin. Teki mieli sanoa, että opiskeluintoa minä tarvitsen enkä tenttionnea…)
Aikeissa oli muka mennä tuhlaamaan 40 € kirjakauppalahjakortti, jonka pukki toi, mutta katin kontit! Vaatekauppaanhan sitä piti rynnistää ja kaikkea mielenkiintoista sovittaa, niin kuin ei muka olisi eläissään vaatetta nähnyt. Pääsin minä sinne kirjakauppaankin lopulta, enkä ostanut omalla rahalla kuin vain yhden kirjan (Terry Pratchett – Unseen Academics) ja lahjakortilla yhden (Dan Brownin uusi). Vielä jäi sitten lahjakortillekin rahaa ostaa jotain vähemmän viihteellistä ja enemmän älyllistä.
Riemastuinkin muutamasta asiasta niin, että piti ostaa pärähyttää! Gina tricot tarjosi kaksikin vaatekappaletta, kappalehintaan 4,90 €, jolla rahalla minä ostan jo semmoistakin, josta en ole ihan varma (ja sitten ihmettelen, että miksi minulla on kuusi vaatekaappia omassa käytössäni ja miksi sekään ei riitä). Tällä kertaa löysin mukavan trikoisen kirkkaanpunaisen trikoomekon, jonka olkapäissä on mustia paljetteja (!!), joita olen salassa vaatteisiin himoinnut jo varmaan vuoden ajan. En tiedä pitäisikö mekon oikeasti olla isompi ja höljyvämpi, mutta minä tykkäsin siitä tuossa koossa, joka oli kyllä normaalikokoani koon pienempi.
Paljettimekko
Tykkään mekosta hurjanansa, jopa siinä määrin, että tekee mieli lähteä vähän rillustelemaan, että saa pukeutua siihen. Tosin taitaahan tuo arkenakin mennä, kun vähän säätää muuta asua sopivaksi.
Erikoisempana löytönä onkin sitten se toinen vitosen vaatekappale. Se on harmaa, se on kangasta ja siinä on nappeja. Oletan, että sitä kuuluu käyttää paitana, koskapa siinä on hihat, mutta siihenpä se jääkin, että ymmärtäisin sen käyttötarkoitusta paremmin. Kangas on hurjan miellyttävän tuntuinen ihoa vasten, ja jo se riitti minulle ostosyyksi. Vaikka muuhun ei käyttäisi, ainakin voi kotikaapuna kulkea.
Hämmennysvaate
Hämmennyskaula-aukko (napsauta isoksi)
Hämmennystä aiheuttaa tuo kaula-aukko. Lähinnä siis siitä syystä, että siinä ei oikeastaan ole kaulusta, vaan vaate jatkuu hihoista ylöspäin ihan saman levyisenä kuin alaskin päin. Kangasta ei kuitenkaan ole niin paljoa, että siitä saisi kunnolla huppua kietaistua. Vaan haitannekko tuo. Toisaalta on oikein mukavaa, että vaate herättää minussa hämmennystä. Pakkoko kaiken on aina sopia siihen kaavaan, jonka jo tuntee oikein hyvin. Sitäpaitsi tuommoisena tuo kaulaosio saa paidan muutenkin roikkuvan olemuksen olemaan vielä roikkuvampi.
Ei riitä hupuksi (napsauta isoksi)
Olen oikeastaan ollut viimeaikoina aika ihastunut ylipäätänsäkin tuommoiseen epämääräiseen roikkuvaan vaatetukseen. Jostain syystä siitä tulee aina semmoinen rento olo, vaikka olisi muuten ihan kireänä. Plus että se on helppoa siinäkin mielessä, että siihen mahtuu, vaikka se ei olisi ihan omaa kokoa. Eikä paita oikein taivu edes semmoiseksi peittoteltaksi, kun sen kangas on niin liurua, että laskeutuu minua myöten, eikä vain painovoiman käskyläisenä leveimmästä kohdasta alas!
Näinkö sitten? (napsauta isoksi)
Mutta jos te keksitte, miten tuota kaulusta pitäisi pitää, kertokaa toki minullekin, jos en vaikka ole sitä vielä älynnyt. (Esittelin ongelmaa Yhdelle Herralle, ja se oli paidasta sitä mieltä, että se on selvästikin hienovarainen vihje, jolla yritän kertoa, etten halua näyttäytyä hänen kanssaan julkisilla paikoilla. Pöh!)
Oli miten oli, minä olen ehtinyt jo rakastua omituiseen vaatteeseen niin, että se varmasti kulutetaan puhki. Pitänee kokeilla juoponnapitusta ja nappien auki jättämistäkin…
Ainiin. Jo viime viikolla saapui se nelly.comin toinenkin tilaukseni. Kuten kuvasta näkyy, se on ohut musta neule. Ja se on juurikin niin ohut, että jos olisin julkkis ja pukeutuisin siihen punaiselle matolle, saisivat arvostelijat jälkeenpäin sanoa, että Annikki ei nyt älynnyt, että salamavaloissa näkyy kuulkaa rintsikat läpi. (Tosin olen ihan varma, että ne julkkikset kyllä tietää, että näkyy rintsikat läpi mekosta, tahikka nännit, mutta ne ei välitä, koska ne tahtoo niiden kuvat lehteen näkyvään kohtaan.)
Nähtävästi kyseistä vaatekappaletta on myös uskomattoman hankala kuvata, varsinkin jos apuna on koira, joka ei osaa auttaa, vaan höseltää ja tönii. Är. (Iloisena asiana sen sijaan se, että paremmassa kamerassani ei ole mitään vikaa, eikä muistikortissakaan, vaan typerässä kortinlukijassa. Pitänee suunnistaa vielä muistikortinlukijakauppaankin lähiaikoina…) Siinä nyt kuitenkin on tuommoinen piukempi osio takamuksen kohdalla, mutta ei nähtävästi liian piukka, kun ei vielä ole ratkennut. Yläosa on kokonaan tuommoinen löysempi. Tulee kuitenkin vähän semmoinen olo, että se on ehkä tarkoitettu vieläkin löysemmäksi, mutta minäpä en välitä, vaan nautin laihojen tyttöjen telttamuodista pullukan sopivamuotina!
Taskupaita (napsauta isommaksi)
Lepakko! (napsauta isommaksi)
Mieleen putkahti, että tämä pussilepakkohihamalli sopisi varmaan semmoiselle, jolla on rintavarustusta enemmän kuin minulla, kun kerta siinä alueella on kapasiteettia paidassa vaikka kuinka. Tosin kyllä tätä saan varmaan minäkin ketunnokkineni käyttää. Erityisesti tässä neuleessa miellyttää nuo taskut. Taskut on aina olleet kivoja, mutta Marketta on minuun syövyttänyt salakavalasti taskurakkauden, josta en nyt sitten pääse eroon. Tänks vaan…
Nyt kuvia katsoessa harmittaa, että otin kuvat eilen illalla vasta lenkin jälkeen, kun päivällä olin laittanut uuden tukan oikein nätisti, mutta lenkille sitaisin sen ponnarille ja sille se jäi. Olisin leuhkana mielellään esitellyt, että katsokaapas kun osaan laittaa uuden tukkani hienosti. Tupla Pöh!
Vielä tämän päivän (keskiviikko 3.2.) loppuun asti on aikaa osallistua arvontaan kommentoimalla jotakin postausta. Minä sitten yötä myöten valvon ja arvon palkinnon! (Tai aamulla arvon, jos nukahdan illalla liian ajoissa…)
Arvonta on myös se syy, etten ole vastannut kommentteihin koko viikolla. En näet halua sotkea tulosta, joka syntyy upealla ja mahtavalla tekniikalla, josta kerron mielellään lisää, jos jotakuta kiinnostaa… Huomisesta eteeenpäin voi siis odottaa vastauksia niihinkin…
Kaipa siinä poijjaan juttelussa jotain perää voi ollakin; mulla kun on erittäin punainen tukka enkä ole mitään keijukaliiberia. Kukka hiuksissa vois keventää vaikutelmaa. 
“
