Rakkauden Saappaat

Näin talvella pitää jalkineidenkin olla kunnolliset. Mieluusti pitää niiden olla semmoiset, joilla pysyy pystyssä ja joihin mahtuu villasukat. Hyvänä bonuksena, eli lisäarvona, voidaan pitää sitä, että ne ovat vielä kivan näköisetkin. Aika kauan olen jo halunnut saappaat talvikengiksi. Mieluusti semmoiset melko pitkät. Jonkinmoisia niitä on ollutkin, nauhallisia ja lyhyitä ja vaikka mitä, mutta kuulkaa! Tänä talvena löysin ehkä mieliäisimmät ikinä. Enkä varmasti anna ahneen eläimen syödä niitä. Ensin syksyllä KaukoNaapuri antoi omasta kaapistaan yhdet ruskeat, jotka ulottuvat melkein polviin. Sain ne siksi, kun kerta sen jalat näyttivät niissä hassuilta ja kieroilta. Minun jalat näyttivät ihan normaalilta. Ja niissä opin kävelemään pienellä korolla.

Sitten löysin ne mieliäisimmät saappaat. Äiteen kanssa oltiin kiertämässä kauppoja Savossa, kun silmiin osui pari mustia saappaita. Semmoisia, missä on korkoa ja vartta ja kaikkea ja paljon. Yltävät yli polven, mutta ne voi taittaa kauniisti polven allekin semmoisiksi lähes Asia Saappaiksi, joka oli ehkä se syy, jonka tähden Äitee näki, että voi hymyillen hyväksyä ne. Jalkaan kun ne veti, heti tuli kyllä semmoinen olo, että tässähän on pää jo melkein 170 cm korkeudessa ja näkee vaikka miten kauas! Mukaan lähtivät suunnillensa 70 euron hintaan Kuopion Biancosta. Hurr…

Niiden nimeksi tuli Rakkauden Saappaat, vaikka Kahvila Kosmisen baaritiskin miesten konsensus olikin, että ne todennäköisesti ansaitsisivat nimekseen Ota Mut Heti Tässä Nyt -saappaat. (”Annikki, siis sun mielestä noi saappaat siis huutaa, että rakastellaan ja perustetaan perhe, eikä ollenkaan, että n***i mua tätä tiskiä vasten?” Kyllä ne aina puhuu niin kauniisti ja rumia sanoja kierrellen siellä.)  Mene ja tiedä. Eivät tuntuneet poloiset ymmärtävän, että kylmettyvien polvien takiahan sitä pitkiä saappaita hankitaan, eikä siksi, että muka pitäisi olla hottis. Kyllä pitää jo tässä iässä ymmärtää pitää nivelet lämpiminä!

Olen melko varma, että ne olisivat saattaneet mahtua pohkeesta aiemminkin, kun ovat jokseenkin löysät siitä kohdasta ja vielä semmoista pehmeää tekomateriaalia, että varmasti venyisivätkin tarpeen mukaan. Oikea nahka varmaan kestäisi paremmin, mutta budjetti huutaa, että ei auta semmoisiin kapsahtaa, vaikka ne sitten ehkä olisivat kasassa vielä ensi talvenakin ne saappaat.

Ja minä osaan kävellä niillä! Enkä edes välttämättä tarvitse taluttajaa! Olen näet tänä talvena oppinut kulkemaan koroissakin ja havainnut, että pakkaantuneen lumen päällä pieni korko edistää pystyssä pysymistä uppoamalla n. sentin verran kovaan hankeen. Tukeva kantapääote kadusta on aina plussaa! Tällä voitte seuraavan kerran perustella korkkariostoksia. Kesällä myös, varsinkin jos edessä on hiekkatietä. Ja tätä riemua minä olen nyt sitten joululomasta asti elänyt aina, kun olen ollut tietoinen siitä, ettei vältämättä ole pakko kävellä hirveän nopeasti minnekään. Näillä kengillä se perinteinen viisaus ”ei se matka tapa vaan vauhti” pitää kyllä paikkansa täysin.

Rakkauden Saappaat meidän toimistolla (huomaa hieno muovimatto)

Siinä ovat jalassa ne. Mallasin tuolla tavalla hienosti, että näette sekä pitkänä, että pätkänä. Ja peilistä jos jaksaa tiirata, näkee myös koron. Ei ole valtava, mutta korkeampi kuin millä ennen osasin kulkea. Tuolla tavalla menevät vähän ruttuun välillä, mutta minäpäs en välitä, kun tykkään niistä silti. Ohuemmissa sukkiksissa pysyvät suorempina. Liekkö kitka sukkiksen läpi tuntuvan ihon läpi siinä syynä. Oli miten oli, olen onnellinen. (Ja hame on oikeasti pidempi, taitaa olla Lindexin minulle kauppaama se. Piti sitä vetää ylemmäs, että näkyy koko saapas!)

Mitäs sanotte?

Read Full Post »

Kirpparituuria

Viikonloppuna hyödynsin aikaani käymällä tutkimassa kirpputorien antia. Se kannatti ehdottomasti, koskapa mukaan tarttui takki. Erityisen mukavaa siitä teki se, että juuri viime viikolla olin katsellut VeroModan alennusrekissä lyhyttä villakangastakkia, joka maksoi vain kympin, mutta oli ihan vähän liian pieni ja jäi siksi rekkiin. Siitä kuitenkin jäi himo saada lyhyt villakagastakki jo olemassa olevan lyhyen villakangastakin rinnalle. Uusi hattukin on tuntunut semmoiselta, että se vaatii vähän tyttömäisemmän takin rinnallensa.

Vanha lyhyt villakangastakki on harmaa ja simppeli, ja niin on tämä uusikin, mutta ihan eri tavalla. Uusi on mukavan löysälinjainen (saa syödä vaikka buffetissa) ja tyttömäinen. Hintaa takilla oli huimat 6 euroa, joka ei ole kovin korkea hinta takista, jota ei hihansuiden siisteyden perusteella ole montaakaan kertaa päälle vedetty. Taskutkin olivat vielä ratkomatta auki! Ja takissa on huppu. Minulla oli aikoinaan villakangastakki, jossa oli huppu, mutta olen heittänyt sen nähtävästi mäkeen, koskapa sitä ei löydy mistään. Uudesta takista hupun saa irti ja takaisin paikoilleen näppärästi nappien avulla.

Takin vuori on semmoista ihanaa kiiltävää hopeanväristä kangasta, joka ei kuviin tässä osunut. Se on sievä, kun se hupun sisältä näkyy.

Minua miellyttää hirveästi takissa myös se, että siinä on tuommoiset mukavat rypytykset rinnan päällä. Takaa takki on löysä, mutta siihen tulee linjaa, kun siinä on kuitenkin tuommoinen hassu vyö, joka on kiinni etukyljissä napeilla. Mukavaa, kun ei tarvitse olla vyötä aina sitomassa, vaikka takissa semmoinen onkin! Täydellinen takki siis. Tilaa on lihalle, mutta ei ole teltta pelkästään, vaan vähän on tehty vyötäröäkin!

Luova napinkorvike = norjalainen kolikko

Ainoa miinus takissa oli se, että se, joka sitä pari kertaa on käyttänyt, oli onnistunut kadottamaan siitä yhden ison napin ja yhden pienen napin, jolla huppu pysyy paikoillaan. Vaan minäpä olen näppärä. Pienen napin korvasin uudella pienellä napilla (koska ompelulaatikon pohjalta aina löytyy pieniä nappeja). Ison  napin sensijaan korvasin norjalaisella reikäkolikolla ja muovihelmellä. Olen itseasiassa aika ylpeä luovasta ideastani! (Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, etten jaksanut lähteä nappikauppaan ja että eteisen peilillä on istunut norjalainen reikäkolikko jo pari vuotta, kun en ole jaksanut panna sitä kaappiin piiloon.) Norjalaiset kolikot kun ovat vielä harvinaisen sieviä, kun niissä on pieniä sydämiä ja muuta. Melkein tekisi mieli houkutella joku käymään Norjassa ihan vaan sitä varten, että voisivat tuoda näitä kolikoita minulle lisää, jotta voisin korvata kaikki takin napit somilla kolikoilla! Silloin takki voisi toimia myös hätäkassana, jos kaikki rahat loppuvat (vaikka taitaa olla niin, ettei pankki vaihda kolikoita takaisin euroiksi?)

Tyttötakki ja kaksoisleukailme

Pitää tästä nyt useampi kuva panna, kun kerta on joka suunnasta otettu! Kiroiluttaa alkaa tämä huonolla kameralla kuvaaminen jo. Aina on suttua ja epätarkkaa. Onneksi olen päässyt niin pitkälle paremman kameran projektissa, että hyvän kameran muistikortti on annettu toverin laukkuun, jotta saa se kokeilla, onko vika kortissa, vaiko ehkä kortinlukijassa vai jossakin muussa! Huraa!

Tyttötakki takaa

Tästä ostoksesta kyllä tuli hyvä mieli. Kiitos myrkkykaksonen, kun spottasit sen minulle!

Ja muistakaa toki arvonta. Kukkasöpöstelyhiuspantajutun arvontaan osallistutaan kommentoimalla jotakin blogimerkintää 3.2. mennessä! Jokainen kommentti on oma arpansa.

Read Full Post »

Hatutuksen täyttymys

No tiistaina se sitten saapui postin mukana! Hattu siis. Perjantaina tehty tilaus siis ehti kotiin melko rivakkaa vauhtia ja innoitti minut vielä tilaamaan samaisesta nelly.comista neulepaidankin. Toivottavasti sekin saapuu pian! Lasku saapui paketin mukana ja maksuaikaa oli riittämiin. Sivuilla voi maksaa myös kortilla, eikä silloin tarvitse maksaa kolmen euron laskutuslisää. Postikulut olivat kotuulliset (4 e), ja viikon sisällä tehdyt lisätilaukset saa samaan hintaan. Siispä paitani kolahtaakin kotiin toimituskuluitta. Tähän mennessä minulla on firmasta siis vain hyvää sanottavaa.

Hattu on täyttä villaa ja oikein mukava päässä, joka on hyvä asia, koska huomiselle on luvattu pakkasta. Ajattelin ulkoiluttaa koiraa puistojen sijaan jokirannassa huomenna ihan vaan siksi, että pääsen herrastelemaan pitkin katuja uudessa hatussani! Se kyllä sopisi ehkä yhteen Kesätalvimekon kanssa, täytynee testata! Toivottavasti hattu pysyy tuossa mukavassa muodossaan. Olettaisin, että se vähän muotoutuu päähän, mutta tuskinpa ihan venähtää.

Koskapa olen touhunnut koko päivän tässä koneella enemmän ja vähemmän tuotteliaana, annan kuvien puhua sanojen puolesta. Iloinen olen lakista, uskotteko? (Näkyipä tuonne loppuun tekstiäkin löytyvän. Minkäs sitä sudettisavolainen sielulleen ja sanarakkaudelleen mahtaa..?)

Hattu edestä ja ienirvistys

Tärinähattu (etsi imuri)

Valopään hatun muoto ja ruokoton tukka

Virne (etsi ufolampunheijastus)

Jok’ikiseen kuvaan yritin tuon ruusukkeen saada, mutta yhteenkään se ei oikein osunut kunnolla. Yritä siinä nyt sitten saada selvää siitä, miltä se näyttää…

Kuvista viisastuneena muuten varasin kampaaja-ajan perjantaille. Sain helposti ajan suosikkipaikkaani, nyt sitten vaan miettimään, että mitä tällä kertaa päälle tehdään! Hirveästi tykkään suosikkipaikastani, eikä ihmekään. Ei tarvitse pulittaa sataa euroa trenditukasta, josta ei tykkää, vaan pääsee sopuhinnalla nauttimaan itselle sopivasta kuontalosta, joka leikataan kymmenien vuosien kokemuksella ja ihmistuntemuksella! Saa vielä semmoisen tukan, jonka osaa sitten kotonakin laittaa nätisti! (Yhtä herraa olen pelotellut poikatukalla ja kaljulla, eikä se ole oikein innostunut ajatuksesta. Tosin en minäkään, kun lyhyt tukka pitää leikata liian usein, minulle sopiva tahti on kerran tai kaksi vuodessa…)

Tästä lakista muuten tuli mieleen se kerta, kun äiti joskus sovitteli kaupassa kenkiä tai hattua, ja koska minä olin ihan pieni ja halusin leikkiä, minä sovittelin hienoja hattuja. Vieläkin muistan, miten myyjä sanoi äidille, että ”tuolle tytölle ne aikuisena sopivat hatut”. Olin silloin ihan varma, että minusta tulee suuri hattujen käyttäjä. Noh, vielähän tässä on aikaa ryhtyä!

Ainiin, huomasin minä tänään muitakin mummoutumisen oireita kuin vain vanhojen muistelun ja huopahattuhimon. Minä sain aikoinaan kolmen ikäisenä silmälasit, jotka kulkivatkin nenällä reilut kymmenen vuotta, mutta sitten en niitä enää varsinaisesti tarvinnut, kun vahvuudet olivat niin pienet, ettei siitä paljon hyötyä ollut.

Noh, viime aikoina olen alkanut pohtia, että miten on niin yhtäkkiä alkanut tulla silmän alle ryppyjä, kunnes näin itsestäni kuvan lukemassa: minähän joudun siristelemään! Herran tähden, ikänäkökö? Kaivelin laatikosta viisi vuotta sitten hankitut lasit, joita en varmasti montaa kertaa käyttänyt hankinta-ajankohtana. Nyt huomasin, että heti auttoivat, enkä ollenkaan siristellyt (nyt huomaan sitä tekeväni, kun osaan siihen huomiota kiinnittää). Kai se on kuulkaa niin, että pitää heti huomenna varata aika näöntarkastukseen. Onpahan hyvä syy hankkia nenällensä jotkut mukavat keikuttimet. Piilolinsseihin kun en lähde, kun en muuten kuin lukiessa ja töitä tehdessä prillejä tarvitse. (Vaikka värilliset piilarit on sitten ihan asia erikseen…)

On sekin kumma, että niistä rypyistä pitää olla niin huolissaan. Pienenpänä minä ihailin hirveästi Amanda Burtonin (se esiintyi silloin jossakin lääkärisarjassa) naururyppyjä, niitä semmoisia, jotka ilmestyvät silmäkulmaan, kun hymyilee. Oikein odotin, että semmoiset saan. Nyt sitten, kun ryppyjä alkaa tulla (tosin väärään paikkaan silmän alle, eikä sinne kulmaan), kitisen, että voi ihme ja kumma kun tulee ruttu naamaan. Pitääkö tässä haluta kiskoa lisää laardia ihon alle, että on naamalla täytettä!?

Tai sitten minä voin hyväksyä ikääntyvän ihoni ja keskittyä näyttämään nuoren ja villin sijasta kauniilta ja viisaalta. Plus että tilanteeseen voi olla tyytyväinen sikälikin, että jos näköongelmista tulee siristellessä ryppyjä, voi aina lohduttautua sillä, jos näkö heikkenee, ei näe niitä ryppyjäkään!

(Lupaan ja vannon muuten skannata huomenna. Nyt menen maate koiran viereen, se ruoja tuolla jo kuorsaa kovaan ääneen!)

Onko teillä ryppykriisin oireita, vai oletteko löytäneet sen suhtein sisäisen zeninne? Minä aion löytää omani heti pikimmiten.

Read Full Post »

Laukku tricolore

Äh, skannaaminen jäi huomiselle, mutta minulla on hyvä tekosyy. Tai ihan oikea syy.

Huomasin taas, että äidistä, joka säilyttää kangasta ja laukunripoja ja muuta, voi usein olla hyötyä. Tuli hinku tehdä äiteen luovuttamista osista laukku. Siitä tuli kolmivärinen, kun ei ollut yhtään väriä tarpeeksi koko laukkuun, mutta samaa kangasta löytyi useammassa värissä! Tuplakääntölaukku!

Oliivilaukku

Punalaukku

Viherlaukku

Jopas nyt kelpaa tepastella paikkoihin, joista laukkuun tarttuu tavaraa mukaan. Kokoa piisaa vaikka kirjastoreissua varten!

Read Full Post »

Maailman rumimmat korvikset ja raksaromantiikkaa

Nähtävästi jokakeväinen ”mä haluan ehkä jotain, joka on jonkin väristä” -hinku aikaistuu vuosi vuodelta. Tällä kertaa jo tammikuu toi mukanansa tilanteen, jossa musta alkaa tympiä (hah, se on vaan kuulkaa nykyään niin, että jos ei ole ainakin jokseenkin innoissaan mustasta värittömyydestä, ei ole ollenkaan katu-uskottava). Tähän hätään kaupat eivät tarjonneet minulle mitään mukavaa paitaa tai hametta, mutta sen sijaan löysin maailman rumimmat korvikset. Ja niihin rakastuin heti.

Kuulemma vessan kaakelelta näyttävät korvikset ovat ihanan kimaltavat (harakka) ja tuntuvat niin mukavilta sormissa, että näytän hömelöltä, kun istun olut toisessa kourassa ja toinen koura kiinni korvakorussa. Kai sitä silläkin perusteella saa ostaa itsellensä asioita, että niitä on mukava hiplata?

Rumakorvis korvassa

Koskapa uudet korvakkaat ovat kovin heiluvaista mallia, niistä piti ottaa myös semmoinen kuva, jossa ne näkyvät oikeasti. Samaan kuvaan piti tunkea raksaromantiikkakaulakoru. Pojat nauroivat, että Bauhaussista olisit saanut halvemmalla, mutta minäpä ostin Seppälästä. En ole vielä ihan varma, että onko raksaromantiikka (tai putkimiesromantiikka tai tai tai) hieno vai huono, mutta aion käyttää sitä urheasti. Se on mieliäinen minulle ja se riittäköön!

Rumakorvikset ja raksaromantiikkakoru

Huomatkaa taiteellinen esillepano peilin edessä!

Voi kuulkaa että ovat mieliäisiä! Harmittaa, etten ostanut toisenkin värisiä, vaikka täytyy kyllä sen verran leuhkia, että tuo väri näyttää oikein hienolta punaisen tukan seurassa!

Jostain syystä olin jo kokonaan unohtanut, että henkilö voi käyttää korvakoruja. Näet koiralla oli pienempänä tapana imeskellä korvia ja erityisesti korvakorut herättivät siinä lipstusriemun, joka johtikin sitten siihen, että muutama korvakoru jäi paritta, kun en jaksanut puistossa alkaa kakkakasaa kaivaa, että josko se toinen sieltä löytyisi vielä. Nyt eläin on jo niin aikuinen muka, ettei enää syö korviksia korvista, joten minä olen päättänyt ryhtyä käyttämään isoja ja röyhkeitä korvakoruja. Varokaa vaan, häikäistytte, kun hankin jotkut valtavat diskopallot roikkumaan molemmista ulokkeista! Hahaa!

Mitäs sanotte? Hyvällä tavalla rumat vai ihan vaan rumat?

(Ja nyt minä ryhdyn tutkailemaan, että mitenkäs se tuo skanneri taas toimikaan, saatte sitten nähdä sen Hesarin jutun täällä paperiversiota vastaavana!)

Read Full Post »

Hatuttaa

Tässä olen muutaman päivän kateellisena katsellut toverin hattua, jonka se oli ostanut reissultaan vuoden vaihteessa. Se lakki on komea ja ruudullinen ja siinä on vaaleanpunaista nauhaa ja vaikka mitä! Ja sitten siinä on vielä pieni lippa, eikä lieriä! (Ehkä pitää vaatia sitä, siis toveria, ei lakkia, olemaan niin kauan paikallaan, että siitä saa kuvan, jotta ymmärrätte kateuteni määrän.)

Kateuden tuskaa kasvattaa se, että oma hattuvalikoima on valitettavan pieni niin, että se koostuu lähinnä muutamasta mukavasta kesälakista ja isosta kasasta erilaisia pipoja. Pipoistakin se paras on hukassa, enkä ymmärrä mihin minä sen olen työntänyt! Se oli vieläpä äiteen kutoma ja itse olin siihen pienillä ja siroilla kätösilläni ommellut kirkkaista helmistä ja punaisista paljeteista kukkasia. Tyhmää, ettei sitäkään sitten voi käyttää, kun se on pitänyt jonnekin kaapin pohjalle survoa.

No, tämä toverin hieno lakki on saanut minut himoitsemaan omaa lakkia. Himojen kohteena on semmoinen päävaate, joka olisi soma, mahdollisesti musta ja sitten vielä semmoinen, ettei se purista tukkaa ihan lyttyyn. En ole tunnettu ainakaan kärsivällisyydestäni tai kyvystäni etsiä mitään kovin kauaa, joten arvattavissa oli, että aika nopeasti se lakki tulee hankittua, kunhan asiaan pääsee käsiksi. Ja kun tuossa yhtenä päivänä käyskentelin Turun kaupungilla, enkä löytänyt mieleistä, päätin yrittää löytää päähinettä verkkokaupoista. (Ainakin näin äkkiseltään voisi kuvitella, että netistä uskaltaa tilata ainakin hattuja, kun vaikka miten olisi minkä vaan mallinen, harvoin läskiä päähän niin kertyy, ettei lakki mahtuisi päähän.)

Löysinkin sitten nelly.comista semmoisen, joka ehkä näyttää kivalta! Tilasin sen tietenkin heti ja välittömästi ja nyt sitten innokkaana odotan postin tuovan minulle paketin. (Edessä tuskalliset 2-6 pvää.) Harmillista, ettei sivulta saanut napattua isompaa kuvaa lakista, mutta otan sitten paremman, kunhan se saapuu. Nyt vaan sormet ristiin, että on semmoinen miellyttävä!

Tämmöisen tilasin

Musta tämä ostos ainakin on, ja kuvissa näyttää somalta. Toivottavasti se on semmoinen, joka ei tojota liian korkealla päälaen yläpuolella, kun semmoista en halua. Vaikka voisihan se tietysti pituuteen lisätä… Vaikka ei se tietty liian päänläheinenkään saa olla, ettei sitten se tukka ihan littaannu. Täydellisessä maailmassa hattu on vielä materiaalia, joka ei sähköistä päätä! Nyt siis vaan peukut pystyyn odotuksen ajaksi!

Sitäpaitsi en ole tuosta paikasta ikinä ennen tilannut mitään, joten nyt pääsee kokeilemaan senkin!

Read Full Post »

Kenkäsyöppö ja huivien järjestämistä

Voi miten onkin niin, että tuo eläin, joka tässä asunnossa asuu, tietää tarkalleen emännän kulloisetkin lempikengät. Viime talvenahan neitonen veteli naamaansa nilkkurikorkkareiden korot, joita sitten korjailtiin. Nyt oli huomannut se, että vedän usein jalkaani ne nauhasaappaat, joita myös mummonpotkimiskengiksi kutsutaan (tosin en yleensä potki mummoja, vaan koska olen vastuuntuntoinen nuori nainen, autan heitä yli kadun). Niin oli sitten eläin suivaantunut poissaolostani ja syönyt toisesta vuoren! Onneksi vain vuoren tosin, koskapa nyt voin vielä käyttää niitä. Lienee aavisti, että näkyviin osiin ei toinna koskea, jos ei halua olla ruoatta päivää. Sitäpaitsi olen vakuuttunut siitä, että ne voi vielä korjata (en hyväksy vastaväitteitä tässä asiassa).

Syöty on

Kiukuttaa enimmäkseen kyllä siksi, että eläissäni ei ole ennen minulla ollut polviin ylettäviä kenkiä, jotka mahtuvat pohkeen kohdalta, ja nyt kun on, ne heti yritetään syödä. G-R-R.

Löysin muuten Aleksi 13 toisenkin saapasparin, jonka heti nimesin Pornosaappaiksi. Olkoonkin, että vaikka olen täysin hyödytön yli 50 metrin etäisyyksillä näissä kengissä, heti tulee semmoinen jopa hieman tuhma olo, kun jalkaansa ne vetää. Kauhea vaiva oli löytää nämäkin kengät. Netistä olisi voinut tilata pohkeen paksuuden mukaan saappaita, mutta en ihan ole siinä taloudellisessa tilanteessa, että voisin sovittamatta pulittaa satoja euroja saappaista, joten kaupunkia piti kiertää. Ei tämäkään pari ihan täydellinen ja semmoinen mitä halusin ole, mutta ajaa kyllä asiansa (eli sen, että voin vaappua kaatumisen partaalla ympäri liukkaita katuja). Ilmeisesti niiden pitäisi olla semmoiset rennon löysät pohkeesta, mutta minulla eivät ole rennonlöysät vaan juurikin naftit (varsinkin vasemmassa jalassa, joka on jostain syystä paksumpi), vaan en välitä, vaan kuvittelen, että tarkoituksella ovat tiukat…

Pornobootsit

Venäjällä sitäpaitsi kesällä opettivat, että kenkien pitää olla semmoiset, että on sopivan huteraa kulkea, että on joku syy, miksi nojata johonkin vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Olen tosin lähes varma, että suomalaisena saman ajaa muutama shotti, ihan semmoisissa lättäkengissäkin.

Ja jopas, löysin IKEAsta vielä semmoisen systeemin, jolla melkoisen sotkuinen hattuhyllyni tyhjeni edes vähän. Käytössä olevat huivit tungin tämmöiseen vehkeeseen (tai ainakin ne, jotka löysin kaoottisesta vaatekaapista)!

Ne huivit, jotka eivät ole jossakin hihassa, baarin narikassa tai sukkalaatikossa.

Tietenkin on huomioitava se, että kun kotiin rynnistää ja on vessahätä ja nälkä ja kiire ja vaikka mitä, harvoin tulee huivia kauniisti telineeseen pujotettua, vaan se survaistaan lähimpään reikään. Se sitten tietenkin johtaa siihen, että reunimmainen rivi on luonnollisestikin aina täynnä ja toinen reuna tyhjänä. Ei kai sitä kaikkeen kukaan pysty.

(Josko sitä nyt sitten oikein sen huivinsolmintapostauksenkin vääntäisi, kun talvi on taas täällä.)

(Kuvien laadussa olisi taas korjaamista, mutta nyt ei auta itku markkinoilla, kun kerta hyvän kameran sisältämien kuvien siirtäminen tietokoneelle tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Ehkä pitää hankkia uusi kortinlukija tai jotain.)

Read Full Post »

Muttakunmähaluan

Niin. Minulla on siis kymmeniä käsilaukkuja, joista aktiivisesti käytän ehkä viittä. Mielestäni tuo käsilaukkuvalikoiman laajuus on semmoinen, ettei siihen nyt ihan väkisellä tarttisi yhtään mitään enää lisätä, ihan jo senkin takia, ettei ne mahdi enää mihinkään. Ja sitten myöskin sen tähden, että jos tästä joskus meinaa jonkun siipan ottaa, niin se vaatii yhtäläistä tilaa vempeleilleen kuin minun käsilaukuillani on, joten jos tuo laajenee tuo valikoima, minun on pakko elää vanhana piikana tai sitten ottaa puoliso, joka on niin rikas, että voi ostaa omakotitalon, jossa on 300 m2 säilytystilaa.

Järkeviä syitä olla kartuttamatta laukkukasaa siis riittää, mutta kun maailmassa on niin mukavia veskoja. Ja kuten aiemminkin sanottu, niitä ei tarvitse sovittaa ollenkaan, joten niitä voi ostaa ihan vaan sillä perusteella, että ne on hienoja, eikä siksi, että ne mahtuvat perän ympäri.

Nyt juurikin on himojen kohteena joku mukava kädessäraahattava, eli clutch-laukku. Sinänsä ajatus on outo, kun laukkua yleensä pidän ainakin minä siksi, ettei tarvitse pitää tavaroita kädessä. Toisaalta, jos tavarat ovat laukussa, ei kädessä tarvitse kuljettaa kasaa tavaroita, vaan ihan vaan sitä laukkua. Plus että semmoinen pitää just nyt saada siis niinku ihan just.

Sitten niitä onkin netistä tuijotettu ja mietitty, että en tilaa, kun en tartte ja maksaakin vaikka miten paljon. Mutta kun näin kivoja kuvia näkyy!

Vihreäraidallinen kelpaisi, tai musta, ainakin

Ihanan vanhahtava (kuvan klikkaaminen vie katsomaan lisää samanhenkisiä laukkuja)

Enkö saakin ostaa jonkun mukavan pikkulaukun vielä? Tai ainakin tehdä semmoisen? Tai lainata jostain?

Read Full Post »

Toive, Viini ja Laulu

Äitienpäiväksi piti hankkia äidille jotakin. Onneksi olin kaukaa viisas ja johdattelin kyläillessäni äidin katselemaan Annen ja Kaisan koruja, joista äiti sitten innostuikin niin, ett ilmoitti ykskantaan haluavansa yhden koruista. Minäpä sitten fiksuna ja ihanana tyttärenä tilata päräytin sen korun äiteelle. Olin tosin niin saamaton, ettei äiti voi käyttää koruaan vielä, koskapa se (siis koru, ei äiti) makaa vielä jossakin postin lähetyskeskuksessa odottamassa arkipäivää… Tämmöisen kaunokaisen äiti saa!

Koru äidille

Joka tapauksessa. (anglismi, anyway) Tämä korujen tutkailu ei sitten ollut ihan niin vaaratonta kuin luulin. Niitä äidin kanssa katsellessa havahduin siihen, että minulla on kyllä helmikorvakorut ja semmoinen siveellinen helminauhakin, mutta rannekorua ei…

Onneksi Anne ja Kaisa olivat nähneet ongelmani jo ennen minua ja rakentaneet Toiveen:

Toive

Siinä on erilaisia helmiä, joista osa on röpyläistä ja osa ei. Ja vaikka minä en yleensä ole killuttimien perään, tuo jäätävä sydän on niin hieno, etten osannut enää olla, vaan ilmoitin tekijöille, että minä ehdottomasti haluan tuon korun. Ja vo kuulkaa! Ensi viikolla aion kävellä ympäriinsä semmoisissa vaatteissa, joissa ranne näkyy, että voin esitellä korua. Saatan jopa seisoskella kadulla tai jossain muualla luonnottomassa asennossa ranne esillä niin, että saatte kaikki katsoa tuota ihastusta!

Hankin muuten eilen myös hyvän krapulan. Toverien ja minun tieni veivät ensin elokuviin ja sitten laulamaan singstaria toverin tykö. Siellä sitten hoilattiinkin kuuteen asti aamulla niin, että ääntä ei ole enää ja aivot tuntuvat liian isolta kalloon nähden. Onneksi toverilla on semmoinen asumismuoto, jossa naapurit eivät joudu kuuntelemaan seinän takaa kuuluvaa mölinää.

Tämän kerron siksi, että olen lopulta löytänyt sen tyylin, jossa voin tuntea olevani ihminen myös sinä edellisen illan jälkeisenä aamuna. Ehdottomana osana sitä ovat aurinkolasit (liiallinen alkoholinkulutus + ilmassa leijuva katu- tai siitepöly = melko jännittävän sävyiset silmät), musta vaatetus, jossa vain ihan vähän väriä ja ranteenlämmittimet. Mahdollisimman suuri osa ihosta tulee olla peitettynä, mutta ei liian löysillä vaatteilla, sillä muuten ne heiluvat ikävästi näkökentän reunoilla. Ja sitä me emme halua. Näkökentässä olevien heiluvien asioiden määrä tulee minimoida.

Väsynyttä tyyliä

Päätin, että tämä asu on hiljaisessa väsähtänyydessään (onko tuo edes sana?) täysin riittävä kahvi- ja subileipäreissua varten. Ja mahdollisesti muitakin menoja varten, mikäli niitä sattuu tulemaan. Koira ainakin pitää lenkittää. Ja sen teen näissä vetimissä, oli aurinkoista tai ei. Näitä silmiä en muille puistossakulkijoille esittele. Ehkä sen verran joudun muokkaamaan, että vedän rannehässäkät hihan päälle. Näyttävät hassuilta noin päin.

Meinaattekos, että noin ilkeää liikkua, vai onko vaan parempi, etten näytä naamaani tai muitakaan ruumiinosiani ulkosalla ollenkaan? Muistelen muuten, että yhdellä vanhalla toverilla oli t-paita, jota se käytti vain ja ainoastaan krapulassa. Muistaakseni se on joku ikuvanha Don Huonojen paita, joka oli musta ja kauhtunut. Pitäisiköhän itsellekin varata joku krapulavaatetus, joka olisi sitten aina näppärästi vain napattavissa hyllystä. Siinä pitäisi sitten olla housut ja paidat ja kaikki niin, ettei tarvitse väsyneenä pukeutumiseen paneutua. Oma vaatekaappini kun on sen verran sekalaista seurakuntaa, ettei kaikki sovi yhteen, eikä edellisen illan huuruissa yleensä jaksa kovin syvällisesti pukeutumista pohtia.

Read Full Post »

Ponchoilua

Roikkuvista telttavaatteista ehdottomasti kannattettavin on poncho. Se on yksi niistä harvoista sen sortin vetimistä, jotka eivät huuda kovaan ääneen, jotta ”katso, kun minä piiloudun tänne tämän kaavun alle!” Itse omistan kaksi erilaista ponchoa. Toinen on ruskea ja pitkä ja joustava ja laskeutuu kauniisti ehkä toisnaan jopa hoikentaen. Toinen taas on musta ja lyhyt ja siinä on erilaisia hapsuja ja muita. Lisäksi se on niin paksu, että se sojottaa mihin sattuu sojottamaan, eikä laskeudu kauniisti ollenkaan. Sen malli ja materiaali on suunniteltu niin optimaalisesti, että se hävittää rinnat, kasvattaa vatsaa ja sitten korostaa persausta, jonka päälle se ulottuu vain vähän hapsuina. Kai se on suunnittelutyössä saavutus sekin.

Ruskea ponchoni on siis se, joka kaulaan vedetään, kun sen suuntaista vaatetusta halutaan käyttää. Ostin sen kirpparilta jokin aika sitten, eikä sitä nähtävästi oltu monesti käytetty. Epäilen, että joku lehti tai muu on käyttänyt sitä tilaajalahjana, koska olen nähnyt samanlaista ponchoa ruskeana ja mustana kaikilla kirppareilla, joilla olen viimeaikoina hengannut. Ei siinä, kiva poncho se on, mutta ihmettelen toisinaan, miten ihmiset ilkeävät kaupitella näitä ilmaislahjojaan vaikka miten kallilla. Omastani taisin maksaa 1,50 e, mutta olen nähnyt sen jopa 9 e hintaan myynnissä! Tuskinpa sitä kukaan sillä hinnalla ostaa, kun kaikki muutkin taitavat arvata mistä poncho on kotoisin.

Ensin pikkukuvia ja sitten semmoinen mistä jotain näkeekin!

Aina ei ole pakko valita yhtä, eihän

On muuten ihanaa, kun on taas niin lämmintä, että voi pukeutua näin, eikä ole ihan pakko panna takkia! Tosin tuulta pitäväksi tätä vaatetta ei voi väittää,  mutta ei kai se niin tarkkaa ole. Tukka menee sekaisin kumminkin, niin miksi pitäisi olla huolissaan palelemisesta tuulen takia?

Ruskea tilaajalahjaponcho ja pölmistynyt tuuraaja tukevassa haara-asennossa

Huomaatkos muuten keltaisen pilkotuksen jalasta? Kuva on otettu satunnaistyöpaikallani, jossa teen töitä joskus, kun kukaan muu ei pääse, eikä minulla ole muuta tekemistä. Siellä voi tepastella ympäriinsä keltaisissa kumisandaaleissa, koska ne on mukavat jalassa, eikä kukaan näe kuitenkaan. (Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että omistan itse sekä pinkit että vaaleansiniset kumiainesandaalit.) Mukavaa oli, kun ruhon paino ei ollut survonut jalkoja korkkareissa mössöksi siinä vaiheessa, kun töistä piti siirtyä toisaalle kokoustamaan! Sai sitten kopistella kivutta pitkin käytäviä, kipkopkipkop…

Tuo maatuskahuivi ei ehkä pidennä kaulaani mitenkään hurjasti tässä asussa, mutta se lämmittää. Ulkona kun oli semmoinen mukava alatuuli, joka nosti niin ponchoa kuin hameen helmaakin siinä määrin, että vilautin siveettömän paljon reittä ja ehkä pakaraa. Tosin minun reisissäni on jo lyhyellä matkalla niin paljon, että siitä tulee jo parissa sentissä siveetöntä.

Ranteissa ulkona oli vielä semmoiset ranteenlämmitin/irtohihasysteemit, mutta en niitä tähän muistanut kiskaista, vaan saatte ihastella punaista kelloani ja ranteeseen unohtunutta ponnaria. (Kerroinko minä muuten jo siitä punaisen kellon ostosta, kun se kauppias ei halunnut myydä sitä minulle, kun se on kerta lasten kello?)

Read Full Post »