Knnnnbnnb aika rientää

Kah, tässähän on vierähtänyt monta kuukautta ilman pihahdustakaan minusta. Syytettäköön siitä sekä mukamastyötä että todellisuutta, jossa vaatteita ei enää ole, vaikka kaupassa niistä useimmat päälle inahtavatkin.

Tuossa lienee ollut puhetta aiheista ”jopas se onkin hoikistunut” sekä ”mihin se on kadonnut”. Joo, hoikistunut olen, ihmeellistä toki, ja kadonnutkin vähän. Katoamisesta en voi tosin syyttää pelkästään heikkoa vaatekaappia, vaan myös kameran kuolemaa sekä laiskuutta. Laiskuus näistä lie olennaisin ja merkityksellisin tekijä. Niin ja se, ettei ole ollut tarvetta kauheasti avautua siitä, miten mistään ei löydy mitään, kun kerta löytyy. Siinä mielessä elämä on helpompaa.

Muissa suhteissa painon pudotus ei kuitenkaan mitään auvoa tuo, vaikka naistenlehti niin väittäisi miten.

Ihmissuhteet voi kusta keskivertokokoisella yhtä ikävästi kuin paksullakin (mutta vitutusviini nousee paremmin päähän). Työ ärsyttää tai ihastuttaa samalla tavalla kuin ennenkin. Kylmällä palelee enempi, mutta helle ei ole yhtä paha. Ja sitten on vielä se, että ennen oli kivan kiinteää pläskiä, nyt on sitä löllöpläskiä (jota varten tarvitsisin urheilurintsikat reisilleni). Tissit ovat pienemmät ja perä roikkuu.

Ja lisäksi on vielä semmoisia ihmisiä, joille se nykyinen koko ei edes ole merkityksellinen. Mennäviikonloppuna kuulin Erään Tärkeän Nuoren Miehen toverin kauhistelleen, että ”miten sä voit olla sen kanssa, jos se on ollut joku kauhea läski?!” Onneksi älysi olla kauhistelematta tätä minulle (hah, nuoren miehen ärtymä taisi riittää). Olisin saattanut olla vähän ivallinen, ilkeä ja ikävä ihminen. Suuri on siis läskikammo kansalaisissa.

Jahas, vaan ehkä tässä olisi syytä esitellä edes yksi asu. Koskapa tämän viikon parhaat huutonaurut sai Iltalehden Agony Aunt Sofia kertomalla, että punatukkaisuudessa ”…voi olla provosointia mukana ja halua näyttää siltä, miksi punatukkaisista sanotaan. Vähän kuin lutka-tyyli…”, taidan näyttää teille miltä minä näytin, kun Turussa lutkat marssi.

Syvä oli lutkainen riemuni, kun huomasin, että vanha paksuiluajan paita vääntäytyi lutkalle sopivaksi mekoksi. Olen melko varma, että paidaksi ostettu vaatekappale on tarkoitettukin mekoksi, mutta taisin sitä ostaessani olla luova ja anarkistinen vaatteen käyttötarkoitusta ajatellen. Hilpeyttä aiheutti myös se, että sai panna jalkaan rikkinäiset sukkikset ja repiä niitä vielä lisää! Voi sitä saksien suhinaa, kun riivin reikiä, enkä edes ajatellut hiuslakkapikakorjausta! Tyhmänä vaan käytin paljon aikaa sukkisten repimiseen myös pohkeista, joka oli turhaa, koskapa jalkaan pääsivät polvenylisaappaat. (Jotka ovat kesällä perseestä. Stana. Tekonahkaa varpaista reiteen asti. Ihanaa oli.)

Vieläkin vaan harmittaa, että tukka oli kireällä ponnarilla. Muutenhan asialla ei olisi mitään merkitystä, mutta satuin tapaamaan illan aikana vielä suuren rakkauteni, John Malkovichin turkulaisessa ravitsemusliikkeessä.

Siinä sitten tukka liisterissä ja takamus vilkkuen kipitin kysymään, josko pääsisi yhteiskuvaan. Siinä jännityksessä vielä piti sopertaa suusta kaikenlaista mössöä, kuten ”sinä olit läsnä seksuaalisessa heräämisessäni joskus 90-luvulla”. Saipahan koko pöytäseurue nauraa horon näköiselle pikkusieväiselle punapäälle…

Mutta mikäs siinä. Onneksi sentään onnistun näyttämään kuvassa rauhalliselta ja seesteiseltä, enkä joltain maaniselta fanilta, joka pissaa housuun ihan just…

Read Full Post »

Kah, punamusta

Heipsansaa taas! Onpas taas vierähtänyt, mutta sitä sattuu paremmissakin piireissä. Olen koko alkukesän kehittänyt itselleni ihan liiallisissa määrin turhaa ajateltavaa ja sitten kun itse en ole sitä tehnyt, maailma on hoitanut sen puolestani, vaan tunteepahan elävänsä! Lääkärissäkin kävin keuhkojani esittelemässä, mutta se päätyi siihen, että täti taputti minua pään päälle, kun olin vähän hoikistunut. Mukava sinänsä, mutta olisi se mukavaa, jos joskus taputettaisiin päätä (tai selkää tai kiiteltäisiin vaan) ihan vaan vaikka siitä, että ei ole tänä vuonna erehtynyt hankkimaan sukupuolitautia tai pudonnut jostain korkealta tai vaikka alkanut käyttää suonensisäisiä huumeita. Olisi se erilailla kannustavaa elää terveellisesti niitäkin vältellen!

Jopas olin kätevä emäntä, kun huomasin, että onhan minulla kännykässä kamera, joka toimii vaikka pyykkikorista löytyneen kameran akut olisivat miten latauksessa. Siitä syystä havaitsin myös, että minun on täysin mahdollista kirjoittaa minipostaus ja leuhkia uudella tukkavärillä vähän. Tosin nimenomaisesti vähän, kun ei Nokian insinörttikään vielä ole ollut niin pätevä, että olisi kännyköihin osannut semmoiset reunat tehdä, että voisi sitä useimpiin kännykkäkameroihinkin sisällytettyä viive/vitka/mikähittoseon-laukaisinta käyttää.

Kyllästyin tuossa mennä aikana pelkkään punaiseen, ja kun kerta tiedän, että se haalistuu kesän aikana teki mitä hyvänsä, lykkäsin väliin myös mustaa. Nyt tukassa on sitten alla epämääräisiä klönttejä mustaa, joka on minusta hyvä asia. Auki olevasta tukasta ei oikein ollut näissä olosuhteissa mahdollista napata otosta, vaan tuostapa te sen näette (jos näette)!

Raitaa on

Tihrustakaa siitä nyt sitten, jos selvää saatte.

Ehkä tästä pitää vääntäytyä uloskin vielä tänään ja ehkä johonkin kauppaan. Onneksi aion viettää juhannusta kaupungissa, joten erityisostoksiksi riittävät kasvispihvit, mozzarella ja joku hyvä valkkari (tai pari).

Kai teistä joku muukin on kaupungissa juhannuksen? Turussa se on ainakin oikein mukavaa, kun puistoja piisaa!

Read Full Post »

Peppuja, tissejä ja vesisadetta

Tänään huomasin kaupungilla kaksi asiaa.

Ensinnäkin. Joku voisi tienata huomattavat summat rahaa, jos se keksisi semmoisen välineen, jolla voisi estää olkalaukkua hinaamasta mekon helmuksia ylös niin, että takamus näkyy, jos ei muista välillä nykäistä. Itsellä sitä ongelmaa tänään ei ollut, mutta kostealla säällä nihkeäksi muuttuvat mekot näyttivät tekevän niin aika paljon muiden yllä. Niiden onni, jotka tahtovat katsella naisten paljaita takamuksia.

Toiseksi (tämä on sitten niille, jotka pitävät enemmän rinnoista). Kun on kesäinen päivä ensin, mutta sitten alkaa sataa, käy iloinen ilmiö. Kesäisiin vaatteisiin rintsikoitta sonnustautuneita naisia juoksee joka puolella suojaan sateelta. PompPomp vaan! Havaintojeni mukaan noin 25 % pitää tosin rinnoistaan kiinni juostessaan, mutta en tiedä onko se sitten yhtään huono juttu sekään.

Itse sonnustauduin ensimmäistä kertaa aikuisiällä valkeaan mekkoon, joka sittemmin on vahingossa polkapilkullinen, kun kerta alkoi heti sataa, kun pääsin ulos. Nyttemmin olen riisunut märän vaatteen yltäni, joten ette saa kuvallista todistusaineistoa nähtävillenne, mutta lupaan ottaa siitä kuvan, kun sen taas ylleni puen. Havaitsin, että se toimii oikein hyvin arkisena näin kesällä varsinkin, jos siihen tökkää päälle jotain peittämään olkapäät ja käsivarret, jotka saatoin teloa mustelmille viikonloppuna ravitsemusliikkeen liukkaan lattian tähden.

Siitäpä muuten tuli mieleen sekin, että eilen sovittelua seuratessa heräsi kateus miesten kesäpukeutumiseen. Mikä on siinä, että miesten kesävaatteet vaikuttavat olevan aika mukavia päälläkin ja siltikin näyttävät hyvältä, kun taas naisilla kesävaatteet joko tuntuvat pääosin loikoiluun sopivilta, mutta ovat sitten vähemmän edustuskelpoisia tai sitten ne voivat olla oikeinkin kauniita, mutta niissä ei sitten voi istua/kävellä/juosta/löhötä?

Saattaa myös olla niin, että en vaan vielä muista miten kesällä voi pukeutua. Ehkä pitää mennä kauppaan vielä lisää, tai sitten lukea viime kesäiset tekstit muistin virkistyksenä! Saa myös kertoa, jos on niin viisas, että on keksinyt jo tälle kesälle sekä mukavan että kauniin vaatetusajatuksen! Ja muistutuksena niille, jotka suuntaavat kohti vaatekauppoja: kesämekossa ei kannata mennä vaatekauppaan, kun sitten saattaa käydä niin, että ottaa sovituskoppiin vain hameen sovitettavaksi, eikä sitten voi esitellä sitä makutuomarille käytävällä, kun on kerta yläosattomissa, eikä halua putkaan.

Lohdutukseksi siitä, ettette näe märkää valkeaa mekkoa, saatte nähdä, miten labradorinnoutaja on Queen of Cool ja Hieno Neiti, kun sille pannaan helmet kaulaan. Ei saanut ottaa pois niitä. Kännykällä sensijaan sai kuvata.

Elma Koiranen ja helminauha

Tästä inspiroituneena Äiti uhkasi tehdä Elmalle semmoisen pannan, jossa on sitten helmiä. Saa neiteillä meidänkin peto.

Read Full Post »

Teinihorohousut ja kimallepaita

Eilen alkoi nähtävästi kesä, koska oli kuuma pitkissä housuissa. Havaitsin kaappia tutkittuani, ettei minulla ole yksiä ainoita lyhyitä housuja. Ei edes caprimittaisia, vaan pelkästään pitkiä ja väärän kokoisia. Hameessakaan ei aina jaksa hyppiä, kun se sipsu syö, joten oli aika lähteä taas ostamaan vaatteita. Keljutti kohtuuttomasti mennä, kun tiesi, että kuumalla ja kostealla säällä vaatteiden sovittaminen koostuu lähinnä kiroilemisesta ja hikoilemisesta, mutta pysyin päätöksessäni, koska kuulemma kauneuden takia on kärsittävä.

Ja kerrankin kävi onnekkaasti, ja kaupasta löytyi sitä, mitä sieltä meni hakemaan! (Ensin tosin sain kiroilla, kun löysin mukavat armyhenkiset caprit, joissa ei tietenkään ollut sopivaa kokoa. Jalkaan kyllä mahtui (jee), mutta auta armias, niissä ei kyllä olisi istuttu tai kävelty, kun olivat kohtuullisen tiukat.) Lindex oli armollinen ja möi minulle ne semmoiset shortsit, joiden kanssa voi käyttää sukkahousuja.

Olen tässä useamman vuoden kironnut, että tuommoisia en ainakaan voi ostaa, että joku roti se on tässä paksunkin pukeutumisessa oltava, mutta haa, nytpä ostin. Olkoonkin, että oikeat teinihorohousut (sanaa käytän tässä yhteydessä mitä suurimmalla kunnioituksella ja lämmöllä) ovat paljon lyhemmät jopa siinä määrin, ettei niissä oikeastaan ole lahkeita lain. Nyt voin käyskennellä sitten jokirannassa ja katsella teinien (tai parempireitisten) lyhyempiä shortseja ja miettiä muka ylemmyyden tuntoisesti, että en minä sentään ihan noin lyhyitä, ovat näet kovin paljastavat!

Kuvaa vihreämmät teinihorohousut (hei, mulla on kaikissa kynsissä samaa lakkaa!)

Pöksyissä on takana semmoiset jotenkin rypytetyt pussitaskut, jotka saavat takamuksen näyttämään vähän siltä niin kuin siinä olisi kaksi paisetta, mutta ehkä ihmiset huomaavat, että kyseessä on taskut. Etutaskujenkin reunat on rypytetty mukavasti, mutta olenpa juutas näköjään pitänyt molempien edessä kättä niin, että ette sitä nyt näe. Ettekä näe sitäkään, että housut on oikeasti tumman vihreät, eivätkä ollenkaan harmaat. Hah.

Paidankin löysin, H&M sen minulle möi. Siinä on jotenkin mukava tuo tuommoinen rypytys mahan päällä niin, ettei ihan joka makkara näy. Tai jos näkyy, se naamioituu mukavasti. Ja glitteriä piisaa! Ja jotta tili ei näyttäisi liian täydeltä, ostin myös tukkaväriä oikein kolme pakettia, kun oli osta 3 maksa 2 tarjous niissä. Latvasta näkee, että punainen on!

Kyllä nyt kelpaa kuulkaa mennä kuumalla ulos tepastelemaan! (Tätä silmällä pitäen ostin kaupasta kaljaa enemmän kuin minun pitäisi viikossa juoda. Voi siis käydä niin, että huomenna itken sitä, mihin niitä vaatteita oikein menee, kun katselen tätä kuvaa.)

Read Full Post »

Aina sitä samaa (Annikki avautuu)

Olen tässä viikonlopun ja alkuviikon aikana saanut potea ärtymää asiasta, joka herättää minussa ärtymää suhteellisen usein. Ärsyyntymisen aihe on se tapa, jolla lihavuudesta tai ylipainosta puhutaan verkkolehtien keskustelupalstoilla heti, jos lihavuudesta missään uutisessa sanotaan yhtään mitään.

Tällä kertaa ärtymän herätti keskustelu, joka käytiin Viliinan kommenttiboksiin linkittämän hauskan tekstipätkän perässä. Pannaan teksti nyt tähänkin siltä varalta, että linkki vanhenee. Sen verran miellytti ajatusmalli. Olette varmaan lukeneet tämän jostain ennenkin, mutta menköön.

Haluatko olla valas vai merenneito

Äskettäin Ranskassa erään kuntosalin ikkunaan ilmestyi juliste, jossa oli kuva nuoresta, hoikasta ja ruskettuneesta naisesta ja tekst: ”Haluatko sinä olla tänä kesänä valas vai merenneito?!”

Asiasta kertoo Positiivarit.

No, valinta on kai itsestäänselvä.

Valaita ympäröi aina parvi muita valaita tai delfiinejä, merileijonia ja uteliaita ihmisiä. Ne leikkivät ja uivat meressä ja näkevät upeita paikkoja, kuten Patagonian, Beringinsalmen ja Polynesian koralliriutat. Valaat laulavat kauniisti ja ne ovat jopa levyttäneet laulujaan.

Niillä on aktiivinen seksielämä, ne tulevat raskaaksi ja synnyttävät hurmaavia vauvavalaita.

Valaat ovat upeita otuksia eikä niillä ihmisen lisäksi ole lainkaan luontaisia vihollisia. Niistä pitävät lähes kaikki . Ne ovat rakastettuja, suojeltuja ja ihailtuja.

Merenneitoja ei ole olemassa. Jos niitä olisi, ne jonottaisivat psykoanalyysiin jossa pyrittäisiin helpottamaan niiden identiteettikriisiä ja selvittämään sitä, ovatko ne ihmisiä vai kaloja.

Niillä ei ole seksielämää, koska ne tappavat miehet, jotka menevät niiden lähelle. Kuinka ihmeessä ne voisivat edes harrastaa seksiä? Ne eivät voi saada lapsia.

Tekstin on Positiivareiden sivuille kääntänyt S-H Harjajärvi

Aamulehti

Sitten siihen ärtymään. Ensinnäkin teen aina sen virheen, että edes luen kommentteja, jotka ihmiset tämänlaisiin, tai muihin asiallisempiinkin pullukkuusartikkeleihin kirjoittavat. Ei olisi pakko lukea, kun kerta tietää, että siellä on vaan se sama sonta joka kerta. Koskapa en ole niin ahkera kommentinkirjoittaja, että jaksaisin joka kerta tästä ärtyessäni kommenttilistaan omaa avautumistani lisätä, kirjaan ajatukseni nyt tähän.

Samat asiat siellä kuitenkin aina pyörivät:

”Ei kukaan oikeasti voi olla onnellinen ja lihava” -kommentit. ”Onhan se vaan niin, että jos lihava haukkuu sutjakkaa se johtuu vain siitä, että lihavalla on paha olla oman kehonsa ja kurittoman itsensä kanssa ja sisimmässään palavasti haluaisi näyttää hyväkuntoiselta ja terveeltä.” (cyme edelliseen uutiseen)

Minusta on omituista, että joku olettaa, että jokainen haluaa olla laiha, tai että lihavuus johtuisi aina siitä, ettei kertakaikkiaan voi olla syömättä sitä kahdeksatta kermaleivosta. Minä olen sitä mieltä, että itse kukin kyllä kykenee pudottamaan kilonsa, jos niiden olemassaolo ylittää kriittisen vitutusrajan.Kaikkia omat kilot eivät kuitenkaan ahdista. Minulla ei ainakaan ole useinkaan suurta ahdistusta siitä, että painan enemmän kuin joku muu. Sensijaan usein ärsyttää se, ettei välttämättä löydä sopivaa vaatetta, mutta sama ongelma taitaa olla myös pitkillä ja hoikilla ja pitkäjalkaisilla ja isorintaisilla ja pienirintaisilla ja lyhytkätisillä jajaja.

Oletus siitä, että kaikki ovat kateellisia itselle ja omalle ruumiinrakenteelle on minusta jokseenkin itserakas, eikä anna paljon tilaa sille, että jokainen saisi olla oma itsensä. Tuskin moni miettii sitäkään, että kaikki varmasti oikeasti haluaisivat olla blondeja/pitkiä/lyhyitä/isorintaisia tms.

”Mä maksan teidän valtavat hoitokulut” -kommentit. ”Hyva on jos olette tyytyvaisia kroppaanne. Maksatteko mielellaan myos ylimaaraista lentolipusta, sairaus/terveyspalveluista jne?… …En myoskaan halua kustantaa lihavan diabetes/sydan jne hoitoja. (Topi, Isosti Upeat, HS)

Mikähän siinäkin on, että aina päätetään, että lihava vie liikaa tilaa ja jos ei tilaa, niin ainakin resursseja. Olen suhteellisen varma, että olen lyhyenä pullukkana lentokoneessa pienempi vieruskumppani kuin vaikkapa pitkät mattivanhaset, jotka ovat kyllä hoikkia, mutta joiden pitkät raajat vievät tilaa joka suuntaan. Terveyspalveluita ne lihavat, jotka sairastavat, varmasti jossakin vaiheessa tarvitsevat enemmän, mutta koskapa tuppaavat heittämään veivinsä sairauksiensa takia (jos niitä kerta hoidettavaksi asti on) aikaisin, tulevat halvemmaksi loppupäässä, kun ei tarvitse maksaa eläkkeitä ja piiiitkiä vanhustentalokausia ja dementiaosastoja ja muita. On kuitenkin muistettava, että kaikki ylipainoiset eivät ole automaattisesti sairaita.

(Paitsi että viikonloppuna lueskelin Tieteen Kuvalehteä (TK nr. 2/2010 s. 56-61), jossa kerrottiin mm. vuonna 2005 julkaistusta suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan pitkään laihduttavilla on lähes kaksi kertaa niin suuri riski kuolla ennenaikaisesti kuin laihduttamisessa epäonnistuvilla. Artikkelissa sanotaan myös, että liikakiloisen terveen ihmisen voi olla parempi pysyä lihavana kuin laihduttaa, jos mielii elää kauan. Lukekaa itse niin tiedätte.)

Sitäpaitsi, jos hoikka kieltäytyy maksamasta lihavan hoitoa, voiko sohvaperuna kieltäytyä maksamasta urheilevan liikuntavammojen hoitoja, tupakoimaton tupakoijan syöpähoitoja, autoilematon kolareissa loukkaantuneiden hoitoja (listaa voi jatkaa loputtomiin)? ”Jos minkäänlaisia kuluja yhteiskunnalle syntyy mistään, mitä minä en tee, minä en siitä maksa mitään.” -asenne ei kanna pitkälle.

”Miks laihoja sit saa haukkua?” -kommentit. ”Laihuudesta saa silti edelleen suitsia ihmisiä terveellisyyden ja ulkonäköihanteiden varjolla, jopa anorektikoksi haukkua, jos on hoikka ja vaikkapa urheilee siinä sivussa. Luullaan, että hoikka haluaa laihduttaa, kun eihän kukaan muusta syystä liikuntaa harrasta. Läskeydestä on tulossa kunnioitettavaa ja merkki itsevarmuudesta, vaikka terveysvaikutukset voivat olla jopa vaarallisempia kuin hoikkuudessa.”(AU, HS:n jutun kommentit)

Monia kommentoijia näissä keskusteluissa tuntuu pelottavan se, että jos lihava saa olla tyytyväinen tai onnellinen, mitä tapahtuu hoikille ja keskustelulle hoikkuudesta. Ainahan niitäkin keskusteluissa piisaa, jotka saarnaavat syömishäiriöistä ja muista, mutta aika pieni määrä niitä on. Sitäpaitsi minusta näissäkin keskusteluissa on ihan luontevaa puhua myös siitä, minkälaisia vaikutuksia on yhteiskunnan ja markkinavoimien asettamilla kauneusihanteilla. Hoikkien tuskin kuitenkaan tarvitsee pelätä sitä, että vaikkapa työhaastattelussa ajatellaan, että ei tuo varmaan ole ahkera ja tunnollinen työläinen, kun se on niin hoikka. Tai että ensimmäinen asia, johon lääkäri tarttuu vastaanotolla on paino, vaikka käynnin syynä olisi poskiontelontulehdus tai sisään kasvava peukalon kynsi (joista kummastakaan en onneksi kärsi).

Ehkä kyse on siitä, että jos on tottunut siihen, että ainakin nuita läskejä saa sääliä, ja itse on ainakin niiden yläpuolella. Keljuttaako siinä lihavuuden hyväksynnässä sitten se oman statuksen menettäminen?

Minun puolestani hoikatkin saavat olla tyytyväisiä itseensä. Enemmän olen huolissani siitä, minkälaista kuvaa kauneudesta ja terveydestä meille kaupataan. Totumme mainoksissa katsomaan 180 cm pitkiä naisia, joiden hamekoko on 32 tai 34, mutta lihaa riittää siltikin isoihin rintoihin. Ihon täytyy olla virheetön (vaikka sitten photoshoppaamalla), eikä kengän koko saa olla yli 38, ettei näytä ankalta. Enää ei ole mitenkään hätkähdyttävää, jos julkisuuden henkilö kertoo hankkivansa kesäksi uudet tissit tai korjauttavansa nenänsä. Kehon ja kasvojen korjaamisesta ja yhdenmukaistamisesta on tullut normaalia.

Huh. Pari päivää vielä Savon rauhaa ja sitten ryntään taas Turun sykkeeseen. Täällä asuni koostuu pääasiassa verkkareista, rötkyneuleesta ja toppatakista, koska aika kuluu lähinnä kotona, pihalla ja jäällä, joten hienoja aatoksia pukeutumisesta saatte odottaa loppuviikkoon. Jollen intoonnu lähtemään kylille!

(Tosin miksi intoontuisin, kun on iso järvi, jonka jäällä saa tepastella koiruuden kanssa ja nauttia hämärtyvästä illasta ihanassa maisemassa. Kännykkäkuva todistakoon, mitä osaa todistaa.)

Maisemassa mummon munapipossa

Päähine on nimeltään munapipo, koska takaapäin katsottuna se tekee päästä ison kananmunan näköisen. Mutta lämpöä piisaa!

Mitä muita vakiokommentteja olette näissä keskusteluissa huomanneet? Vai oletteko te sen verran omaa sielunrauhaa suojelevempia, että vältätte nimettömien kommenttien lukemisen ja keskitytte olennaiseen?

Read Full Post »

Arkistus

Olkoonkin niin, että Savossa ei ole aikaa kirjoitella pitkiä paasauksia siitä, mitä milloinkin laittaa päällensä tai on laittamatta, koskapa hommaa riittää lasten paimennuksesta lumitöihin ja kaikkien ihanien maksullisten tiedekanavien tuijottamiseen. Olkoonkin niin vaan, mutta lyhyestipä ehtii siltikin kirjoittaa!

Muistanette vielä sen punaisen paljettimekon? Sitä olen pähkännyt parikin kertaa, että missä sitä käyttäisi, tai miten, näin arkena, kunnes valaistuminen tuli. Siihen voi helposti laittaa boleron päälle. Heti voi käyttää vaikka koko ajan sitä. Sen sijaan lyhyessä mekossa minusta ei ole menemään reisisyvään hankeen seisomaan, jotta voisitte nähdä koko mekon, vaan saatte nähdä boleron, jolla mekosta saa arkimekon! Kuvassa esiintyvät muuten myös äidiltä saadut ranteen ja kämmenselän lämmittimet, jotka sopivat erinomaisen hyvin harmaan talvitakin seuraan. Olen tykästynyt niihin kovin!

Arkistava bolero

Tänään (tarkalleen ottaen eilen) oli Kuopion reissussa kohdalla se päivä, jonka aikana äitee minut kiikuttaa kaupungille, enkä minä osaa olla selaamatta vielä viimeisiä alennusrekkejä. Tietenkin sieltä jotakin sitten löytyikin, onneksi sentään halvalla ja semmoista, jota tulee myös pidettyä, mutta siitä sitten on jo ajastettu merkintä torstaiaamulle (ei makeaa mahan täydeltä, sanoi mummo aina pienenä, siis kun minä olin pieni, ei mummo).

Tuo bolero on muuten yksi ehdottomasti eniten käyttämistäni vaatteista. Etsin semmoista vaikka kuinka kauan, kun boleroilla, kapeilla harteilla, pienillä tisseillä ja isolla perällä tuppaa olemaan semmoinen yhteisvaikutus, että kun se bolero on yllä, onnistuu näyttämään lähinnä siltä, että perä on entistäkin valtavampi, ja bolero on normaali neuletakki, joka ei vaan ulottunut sen perän päälle. Sitten löysin tuon mieliäisen KapAhlista joskus reilu vuosi sitten ja vieläkin harmittelen, etten ostanut niitä kahta. Kulua alkaa rakkaani, koska mahdollistaa hihattomien asioiden pitämisen myös talvisaikaan, joka on ihanaa!

Mikä vaate teillä saa eniten peliaikaa? Sohvalökikset vai kimallelegginsit?

Vaan nyt sanon heip, koska aion työntää naamaani monta lusikallista porkkanakakkua, kun sitä kerran tuossa pöydällä syöttinä säilytetään!

Read Full Post »

Hatuttaa

Tässä olen muutaman päivän kateellisena katsellut toverin hattua, jonka se oli ostanut reissultaan vuoden vaihteessa. Se lakki on komea ja ruudullinen ja siinä on vaaleanpunaista nauhaa ja vaikka mitä! Ja sitten siinä on vielä pieni lippa, eikä lieriä! (Ehkä pitää vaatia sitä, siis toveria, ei lakkia, olemaan niin kauan paikallaan, että siitä saa kuvan, jotta ymmärrätte kateuteni määrän.)

Kateuden tuskaa kasvattaa se, että oma hattuvalikoima on valitettavan pieni niin, että se koostuu lähinnä muutamasta mukavasta kesälakista ja isosta kasasta erilaisia pipoja. Pipoistakin se paras on hukassa, enkä ymmärrä mihin minä sen olen työntänyt! Se oli vieläpä äiteen kutoma ja itse olin siihen pienillä ja siroilla kätösilläni ommellut kirkkaista helmistä ja punaisista paljeteista kukkasia. Tyhmää, ettei sitäkään sitten voi käyttää, kun se on pitänyt jonnekin kaapin pohjalle survoa.

No, tämä toverin hieno lakki on saanut minut himoitsemaan omaa lakkia. Himojen kohteena on semmoinen päävaate, joka olisi soma, mahdollisesti musta ja sitten vielä semmoinen, ettei se purista tukkaa ihan lyttyyn. En ole tunnettu ainakaan kärsivällisyydestäni tai kyvystäni etsiä mitään kovin kauaa, joten arvattavissa oli, että aika nopeasti se lakki tulee hankittua, kunhan asiaan pääsee käsiksi. Ja kun tuossa yhtenä päivänä käyskentelin Turun kaupungilla, enkä löytänyt mieleistä, päätin yrittää löytää päähinettä verkkokaupoista. (Ainakin näin äkkiseltään voisi kuvitella, että netistä uskaltaa tilata ainakin hattuja, kun vaikka miten olisi minkä vaan mallinen, harvoin läskiä päähän niin kertyy, ettei lakki mahtuisi päähän.)

Löysinkin sitten nelly.comista semmoisen, joka ehkä näyttää kivalta! Tilasin sen tietenkin heti ja välittömästi ja nyt sitten innokkaana odotan postin tuovan minulle paketin. (Edessä tuskalliset 2-6 pvää.) Harmillista, ettei sivulta saanut napattua isompaa kuvaa lakista, mutta otan sitten paremman, kunhan se saapuu. Nyt vaan sormet ristiin, että on semmoinen miellyttävä!

Tämmöisen tilasin

Musta tämä ostos ainakin on, ja kuvissa näyttää somalta. Toivottavasti se on semmoinen, joka ei tojota liian korkealla päälaen yläpuolella, kun semmoista en halua. Vaikka voisihan se tietysti pituuteen lisätä… Vaikka ei se tietty liian päänläheinenkään saa olla, ettei sitten se tukka ihan littaannu. Täydellisessä maailmassa hattu on vielä materiaalia, joka ei sähköistä päätä! Nyt siis vaan peukut pystyyn odotuksen ajaksi!

Sitäpaitsi en ole tuosta paikasta ikinä ennen tilannut mitään, joten nyt pääsee kokeilemaan senkin!

Read Full Post »

Mun harmaanvalkee maailma

Minä olen suuri lumen ja pakkasen ystävä. Erityisesti tänne etelään kotiutunutta miellyttää tämä lumi, joka on tänne eteläänkin tänä vuonna suotu! Tosin olen viime päivien aikana havainnoinut, ettei ulkomaailmassa ole yhtään väriä. Kun taivas on pilvessä ja lunta tulee lisää vaan, ainoa väri syntyy siitä, kun illalla kaupungin valot heijastuvat pilvipeitteeseen. Sekin on kyllä ihan nätti väri, Turussa se on viime päivinä taittunut keltaisen oranssista violettiin ja punaiseen.

Tästäpä sainkin ajatuksen, että minähän voisin olla värikäs näin talvisaikaan, kun kaikki muu on valkeaa ja harmaata. Siispä vedin päälle kesäpaidan keskellä talvea! Kylmähän siinä tulisi, jos ei alle vetäisi pitkähihaista, mutta onneksi kukaan ei estä minua pitkähihaista siihen pukemasta. Olisin melkein halunnut, että pitkähihainenkin olisi värikäs, mutta pienen etsiskelyn jälkeen havaitsin, ettei minulla ole yhtään värikästä ohutta trikoopaitaa. Siis semmoista jossa on pitkät hihat. Kesäisiä olisi kyllä vaikka naapurinkin käyttöön asti.

Vaan vähät siitä. Tänään olen (ah niin runollisesti) värin kukkanen harmaan arjen keskellä! Henkkamaukan kesäpaita pääsee siis työhön!

Kesäpaita

Koskapa ulkona on kylmä, pitää irvistää, eikä montaa kuvaa oteta, jos ensimmäinen on edes lähes hyvä!

Harmillista sinänsä, että talvella tulee käytettyä paljon synkkiä värejä, juuri kun väriä ehkä eniten kaipaisi. Käytättekö te värikkäitä vaatteita ympäri vuoden, vai käykö niinkuin minulla, että aina vaan sitä samaa mustaa läpi talven, jos ei ihan asioikseen valitse värikästä?

Ainiin. Tänään saattaa muuten olla aiheellista tutustua Helsingin Sanomiin. Siellä voi olla tuttuja!

Read Full Post »

Miniärtymä

Maanantai-illan ratoksi selailin erinäisiä uutissivustoja, joilta yritin tonkia kuvia linnan juhlien leveämmistä kaunottarista (tai ehkä ennemmin niistä mekoista, ja siitä, miltä ne nyt mikin näyttivät kenenkin päällä). Siellä linnassa oli niitä ihan varmasti, kun kerta minäkin näin monta telkkarin lähetyksessä, mutta nyt kun yritän löytää kuvia, mitään ei löydy mistään.

Missä ne on? Mitä hittoa?! Eikö voi herran tähden julkaista kuvaa, jos painaa enempi, vai onko niin, ettei yhdellekään pullukalle löytynyt valtakunnasta itsenäisyyspäiväksi muka mitään niin kaunista, että voisi lehdessä esitellä? Pitääkö tässä kaivaa omat iltapuvut kaapista ja panna kuvat nettiin, ettei ihan jää paitsioon?

Jos niitä jossain näette, tai jaksatte tomerammin etsiä kuin minä, kertokaa kommenttiboksissa. (Toivottavasti löydätte, ja olen tässä väärässä.) Minua ei enää huvita, vaan vituttaa.

Ainiin. Huomaattehan, että päätin olla moderni ja toimia sosiaalisessa mediassa nimeltään Facebook. Saa ryhtyä faniksi!

Read Full Post »

En aina jaksa ommella/kiukuttelua

Seuraavassa luvassa turhaa kitinää.

Tietääkö kukaan, mistä saamarista saa puuvillahameita, jotka ovat semmoista kokoa, joka yltää laajemmankin takamuksen ja vyötärön ympäri, mutta ei ole ruma? Olen tässä etsiskellyt semmoista puuvillaista tai pellavaista sievää hametta, jossa olisi ehkä jopa kukkasten kuvia, mutta kun ne ovat kaikki tähän mennessä osoittautuneet lähinnä semmoisiksi pienenpien tyttöjen vehkeiksi. Venyväisiä kyllä löytyy, ja semmoisia, jotka ovat 25 cm liian pitkiä, eivätkä jää polveen, vaan ulottuvat sille mammapituudelle tuohon puoleen sääreen (joka kyllä käy hoikan jalalle, vaan ei persjalkaiselle pullukalle ja eieieieieieiei en halua lyhentää mitään, vaan ostaa valmiin ja panna päälle).

On se saamari kumma, kun ei semmoista kukaan minulle tee. Pitääkö täällä kaikki itse valmistaa. Olen vahvasti alkanut epäillä (ainakin välillä), että kauniiden isojen (ja kohtuuhintaisten) vaatteiden maahantuonti on salassa estetty sosiaali- ja terveysministeriön toimesta, jotta olisi niilläkin pullukoilla, jotka muuten itsestään pitävät, joku syy alkaa pienentyä.

Mm. Henkkamaukka tarjoilee seuraavanlaista kaunokaista. Paitsi että nähtävästi ei edes nettimyynnissä yli koon 44.

H&M hame

Jos olisi aktiivinen, ja jaksaisi aina modata jokajumalanvaatteen, jonka ikinä ostaa, tuostakin ehkä saattaisi saada jotain, jos irrottaisi vyötärönauhan ja avaisi laskokset ja jotain, mutta ei huvita, en jaksa enkä viitsi.

Ja sitten saa vielä sovituskopissa kuunnella, kun viereisen kopin neito märisee, kun ei mahdu koko 36 ja voi ei ja herran tähden, kun on niin rankkaa kävellä hyllylle ja hakea tilalle 38. (Samoin mietityttää se, kun ne ihmiset kitisevät siitä, miten täysin istuvia vaatteita on niin hankala löytää. Oma filosofia kun on usein käytännön sanelema ”jos se ei ole ruma ja se mahtuu, se ostetaan”. Jos haluat täysin istuvaa, hanki ompelija. Ne kaupan vaatteet ovat sarjatuotantoa, eivätkä varmaan kenellekään täysin istuvia.) Minä kun vaan haluaisin, että niitä kokoja olisi vielä yksi tai kaksi enemmän ylös päin niissä kivoissa vaatteissa.

Olkoonkin, että löysin yhden kivan mekon. Se on kesäinen ja vaatii kuvauspaikakseen aurinkoisen puiston ja pienen tuulenvireen, joten saatte sen sitten varmaan viikonloppuna. Tänään näet sataa. (Ei pidä puhua tästä uudesta mukavasta mekosta liikaa, ettei mene hyvä kitinäpostaus pilalle positiivisella loppukaneetilla.)

Ja nyt te tietenkin kerrotte minulle, mistä helpolla löydän sen hameen, ja sitten saan olla ihan nolona tästä purkauksesta. Syytetään verenluovutusta.

Read Full Post »